Kännykkäklipistä kunnon videoksi – videokuvauksen teematietäjä- kurssi
Harmittaako, että ruoantuotannosta luodaan medioissa tietoisesti mielikuvia, jotka eivät pidä paikkaansa. Ottaako aivoon, että maataloutta mustamaalataan?
Kertomalla itse omasta tuotannosta ja toiminnasta, viljelijät voivat torjua ja korjata vääriä mielikuvia ja samalla markkinoida puhtaita suomalaisia tuotteita.
Tarjoamme mahdollisuutta oppia kuvaamaan kiinnostavia videoita oman tilan toiminnasta, tapahtumista tai eläimistä? Farmari teematieto -hanke järjestää videokuvauksen kurssin. Osallistuminen mahdollisimman matalalla kynnyksellä
Kurssi on avoin ja maksuton kaikille pirkanmaalaisille. Voit osallistua, vaikka osaat jo tehdä hienoja videoita tai vaikka et olisi ikinä kuvannut mitään. Kalustona oma kännykkä tai videokamera. Tavoitteena esimerkiksi oman myynnin kehittäminen, mielikuvien luominen tuotteesta, kuluttajatyöstä maataloudessa, yksittäisen koneen toiminnan kuvaaminen tai mistä ikinä keksitkin kertoa videon avulla. Kurssi antaa oppia ja varmuutta tekemiseen.
Ilmoittautuminen Lyyti-linkistä: https://www.lyyti.in/Videokurssi
Koulutusjaksojen kouluttajana toimii Niklas Maisi Mediafarmilta. Taustaltaan Niklas on Agrologi (AMK) ja hän on erikoistunut maa- ja metsätalouden sähköiseen viestintään ja videotuotantojen ohjaamiseen, kuvaamiseen ja editointiin. Erilaisia videotuotantoja, koulutuksia ja suoria lähetyksiä Niklas on toteuttanut vuodesta 2012 niin pienille kuin suurille yrityksille, järjestöille, hankkeille ja valtiolle. Niklaksella on suuri halu olla mukana auttamassa ja kehittämässä suomalaista maaseutua kilpailukykyisempään suuntaan. Videotuotantojen ohella Niklas pyörittää isänsä kanssa maa- ja metsätilaansa Nurmijärven Palojoella Uudellamaalla.
Videokuvauskurssi on 4-osainen, 1. osa etänä ja loput perinteisesti, mikäli mahdollista
1. koulutusjakso – Miten tehdä kuvatusta videosta mielenkiintoinen (opetuksen kesto 2-4 h)
Teams 4.6.2021
Teemat
– Videoiden suunnitteleminen ja toteuttaminen
– Miten hyvä video syntyy?
– Suunnittelun/käsikirjoituksen merkitys videoiden tekemisessä
– Tarinan kerronta
– Ihmisen psykologia
– Videon suunnitteleminen ja toteuttaminen?
2. koulutusjakso – Videon toteuttaminen ja kuvaaminen (opetuksen kesto 2-4 h)
Maastossa, kuvauspaikka valitaan 1. kokoontumisen aikana
21.6. tai 23.6.2021 päivä valitaan kuvaussään mukaan
Teemat
– Videokuvauskalustot ja niiden läpikäyntiä – (Videokuva, äänet, valo ja muu kuvauskalusto)
– Videokuvauksen perusteet lyhyesti eri laitteilla (puhelin)
– Kalustovinkit videokuvaajille
Päivä pidettiin Yrjölän Marjatilalla Hämeenkyrössä. Youtube-linkki päivän koosteeseen alla.
https://www.youtube.com/watch?v=hTuiGnksZPA
3. koulutusjakso – Video editointiohjelmien käyttö (opetuksen kesto n. 3-6 h)
10.9. klo 10-15 UKK-instituutissa, osoite Kaupinpuistonkatu 1, Tampere
Lähiopetus
Teemat
– Editointiohjelmien läpikäynti (DaVinci Resolve (Pc) ja Powerdirector (Android))
(Kaikille lähetetään etukäteen ennen tätä koulutusjaksoa videot, jossa käydään läpi editointiohjelmat pääpiirteittäin. Ohjevideoiden jälkeen pystyy itse jo aloittamaan editoinnin)
– Videoprojektin tiedostojen kasaaminen ennen editointia
– Videon leikkaaminen ja siirtymät
– Äänten lisääminen ja säätäminen (Puhe ja musiikki)
– Tekstitykset
– Videon eri formaatit
– Videon julkaisu
– Kalustovinkkejä ja yleistä keskustelua
Kurssilaiset kuvaavat oman videon ennen neljättä koulutusjaksoa. Jokainen suunnittelee, kuvaa ja editoi oman videonsa valmiiksi. Neljännellä koulutusjaksolla käydään yhdessä kaikki videot läpi, kommentoidaan, vaihdetaan ajatuksia ja opitaan yhdessä.
Ilmoittautuminen Lyyti-linkistä https://www.lyyti.fi/reg/Videokurssi
Voit myös seurata koulutusta Teamsilla, linkki lähetetään ilmoittautuneille ennen tilaisuutta, viimeistään torstaina 9.9.
4) koulutusjakso – kertaus ja kokemusten vaihto (opetuksen kesto 3-6 h)
Lähiopetus
Valitettavasti jouduimme perumaan 4. osan osallistujien vähyyden vuoksi. Jos kiinnostusta ilmenee, niin yritämme keväällä uudelleen.
Kiinnostaako some markkinointi? Miten voisin hyödyntää paremmin omia kuva- ja videomateriaaleja omassa markkinoinnissani?
Farmarin teematieto -hankkeen 4. koulutusjaksossa on tarkoitus jakaa eri yrittäjien kokemuksia some markkinoinnin osalta ja löytää parempia ja tehokkaampia tapoja hyödyntää omia kuva- ja videomateriaaleja markkinoinnissa. Seuraa eri mittareita omassa somessa, lisää verkostojasi ja kehitä ideoitasi sekä osaamistasi. Koulutusjakson toteuttaa Agrologi ja videotuottaja Niklas Maisi.
Teemat
– Videoilla vaikuttaminen
– Hyvien videotuotantojen läpikäynti
– Videoiden julkaiseminen
– Miten lähteä kehittämään itseään paremmaksi videokuvaajaksi?
– Videokuvaajien ja tuottajien verkostot

Niklas Maisi/Mediafarmi referenssejä:
Järviylängön helmet:
Mela-turvaa 50 vuotta video:
Tutustu lisää Mediafarmin osaamiseen: http://www.mediafarmi.fi/
